torstai 6. kesäkuuta 2013

Häiden pikku apurit

Kuukausi on vaihtunut kesäksi ja täsä mä olen taas! :) Bloggailussani on ollut luova neljän viikon tauko, en tiedä ihan itsekään mistä johtuen. Ajanpuute on rehellisesti kaiketi yksi päällimmäisistä syistä, mun lähipiirin elämässä nimittäin eletään varsinaista Rakkauden Kesää 2013.

Rakas veljeni ja ihana tuleva kälyni viettävät häitään reilun viikon päästä ja olen tässä välissä ehtinyt muun muassa olemaan mukana hänen polttarihulinoissaan. Mahtava ajatella, että itsekin pääsee moista hemmottelu- ja hyvän mielen viikonloppua viettämään jossain vaiheessa, toivottavasti ainakin!! ;)

Lisäksi sain mieltälämmittävän kunnian muutama viikko sitten, kun minua pyydettiin mieheni siskon elokuussa syntyvälle tyttövauvalle kummiksi. Tyttelin myötä minusta tulee triplakummitustäti. Tämäkin on kerrassaan niin iloinen asia! <3

Pienten apurien asustus

Erään toisen pikkuprinsessan, eikä minkä tahansa prinsessan, vaan hiljattain 2-vuotta täyttäneen morsiusneitomme kanssa soviteltiin tässä taannoin hänen tulevaa asustustaan häihimme. Koska häät on lokakuussa ja ilmat saattaa olla mitä tahansa 15 plusasteesta lähelle nollaa, oli alusta asti ajatuksena hankkia morsiustytöille mekon lisäksi myös bolero tai muu neuletakki yläosaan.

Kuva: © Annamaikku
Meidän tyttöjen kokonaisuuteen kuuluu ihana helmeilevän kultabeigen värinen mekko, jossa on napit takana ja vyötäröllä koristevyö, jossa rusetti takaosassa. Mekon alle hankimme erikseen samansävyisen tyllihameen, joka kohottaa helman nätisti prinsessamaiseksi. Bolero on puuvillaa, jottei se kutita, ja siinä on pieni rusetti ja painonappi edessä. Kaksivuotias mallimme näytti viihtyvän ainakin erittäin hyvin asussaan. Toisesta, häiden aikaan lähes 8-vuotiaasta kummitytöstäni ei ole epäilystäkään etteikö hänkin pitäisi asustaan, joka on siis täysin samanlainen kokonaisuus kuin tämä pienempi versio. Asu löytyi Ellokselta ja muistaakseni sitä oli muissakin väreissä saatavilla.

Kuva: © Annamaikku
Olen etsiskellyt sopivia asuja myös netin hääkirppareilta, mutta aika vaikeeta tuntuu olevan löytää samanlaiset juuri tuonikäisille tytöille/pojille sopivat asut. Muutenhan morsiuslasten juhla-asujen kierrätyksessä on kovastikin ideaa, itseasiassa myös nämä meidän asut menevät varmasti myyntiin häiden jälkeen, olettaen, että ne ovat vielä yhtenä kappaleena, heh. Toki joku näppärä tekee itsekin mekon tuosta vaan, itsekin olisin ehkä 15 vuotta sitten voinut asiaa harkita, mutta enää ei riittäisi kärsivällisyys moiseen. Kankaat ei varmasti paljoa maksa ja itse ommellessa saisi juuri sellaisen puvun, kuin itse haluaa.

Kuva: © Annamaikku
Molemmat morsiusneitomme tykkäävät pitää hiuksiaan leteillä, ja itsekin rakastan niitä. Joten eipä ollut vaikea miettiä minkälaisia kampauksia tytöille olisi kiva ehdottaa. Ranskalainen letti tai tai muu lettikampaus siis ja vanhempien maun mukaan saa olla pantaa tai pinniä mukana. Tähän tyyliin...

Kuva: http://www.goodies.nu/lapsille/hiukset.htm


Kuva: http://blogit.iltasanomat.fi/liv/tag/kampaukset/
Lisäksi tytöille tulee syysteemaan ja oman kimppuni sävyihin mätsäävät pikkukimput käteen. Pohdimme aluksi rannekukkia, mutta floristin opastuksella päädyimme kimppuihin kuitenkin lopulta, koska rannekukat kuulemma kutittavat ja ainakaan 2-vuotias ei sitä suurella todennäköisyydellä kauaa suostu pitämään. Voihan olla, että kimppu katoaa tai unohtuu jonnekin, mutta jospa se pysyisi matkassa edes kirkon ajan, niin sekin olisi jo hyvä. Kirkossa tytöt saavat kannettavakseen myös söpöt korit, joista he ojentavat vieraille saippuakuplapulloja.

Ne pojat, ne pojat

Perheeseemme kuuluu mieheni kaksi poikaa, jotka ovat iloksemme molemmat lupautuneet sulhaspojiksemme. Nuorempi on 6-vuotias ja vanhempi täyttää pian 14. Lisäksi sulhaspoikanamme toimii 3,5-vuotias kummipoikani. Heille olemme ajatelleet vuokrata poikien juhlapuvut samasta paikasta, josta mieheni varaa oman asunsa. Puvuilla ei tuossa iässä vielä paljoa tee ja ne on melkein liian pieniä jo ostettaessa. Vuokratessa paketteihin ymmärtääkseni kuuluu myös kengät, joten sikälikin se olisi kaikin puolin helpompi tapa. Olisi myös kiva, jos poikien puvut olisi kaikki samanlaisia keskenään.

Tällaisia ajatuksia poikien tyylistä...

Kuva: www.leimuline.fi

Kuva: www.leimuline.fi
Pojille tulee tietty geeliä hiuksiin ja parturit pitää konkkaronkalle muistaa varata ajoissa. Tämä onkin muuten juuri sellainen sulhasen to do -listalle sopiva kohta, winkwink. ;) Lisäksi pojat auttavat myös saippuakuplapullojen ojentamisen kanssa kirkon edustalla ja lisäksi mieheni nuorin poika on saanut itselleen kunnian ojentaa isoveljensä avustuksella sormukset meille kirkossa. Muuten morsiuslasten tehtävähän on pääosin näyttää vaan söpöltä.

Lyhyellä matikalla meille on tulossa siis yhteensä viisi morsiuslasta, mikä lienee keskimääräistä enemmän. Halusimme kuitenkin lähipiirin lapset osaksi häitämme, ja en voi ainakaan itse kuvitella mitään hellusempaa, kun isot ja pienet lapset juhlatamineissa kulkemassa pitkin kirkon käytävää meidän edellä niin tärkeänä. Toki jossain vaiheessa iltaa bändin ja boolin astuessa kuvioihin on ajatuksena, että pienimmät järjestetään mummoille tai vaareille yökylään mahdollisuuksien mukaan, jotta vanhemmat saa jäädä juhlimaan. Mutta koska perheeseemme jo kuuluu lapsia, niin olisi hassua ajatella kokonaan lapsettomia häitä meidän tapauksessa, muutoin sen kyllä ymmärrän.

Millaisia aikeita muilla häiden pikkuväen suhteen, montako morsiuslasta muille on tulossa? Tuleeko jollekin kokonaan lapsettomat häät? Aiotteko ostaa lapsien juhlapuvut, tehdä itse vai vuokrata?

Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen ja ihana kun olette pysyneet mukana kirjoitustauostani huolimatta <3.

Annamaikku
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...